Nykysuomen sivistyssanakirjan mukaan:

Antropo- ( kreik. antrophos ´ihminen´), ihmis-

Antropofagia ( kreik. -phagos `syövä`), ihmissyönti

Antropofagi, ihmissyöjä

 

 

Miksi kenenkään kannattaisi kirjoittaa blogia , tuota henkilökohtaisten elämäntapahtumien ekspressiota? Miksi kukaan vaivautuisi jakamaan intiimejä ajatuksiaan tai kuvauksia toimistaan tuiki tuntemattomien kanssa? Kirjoittajan elämän täytyy olla joko ylitsepursuavan mielenkiintoinen ja toiminnan täyttämä, tai niin tylsä ja tapahtumaköyhä, että päivän kohokohdaksi muodostuu... blogin kirjoittaminen. Kuka jaksaisi lukea sekatyömiehen seikkailuista sokkelinvaluviidakossa tai rikkistressaantuneen konttorirotan muistelmia ennen ja jälkeen burnoutin. Ei kukaan, elleivät ne ole hauskasti ja antaumuksella kirjoitettu, nakuteltu ruudulle sellaisella kestämättömällä raivolla ja rehellisyydellä ettei niiden ohitse saata katumusta tuntematta kulkea. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tällaista potentiaalia olen viimeksi nähnyt MTV:n uutisissa kun maakuopasta kömpinyt Saddam  Hussein katsoi elämän kiduttamin silmin suoraan kameraan. By Jove! Jos Saddam päästettäisiin vapaasti puikkoihin ja hänelle annettaisiin sensuroimaton pääsy henkilökohtaiseen vuodatukseen, saisimme varmasti nauttia jostakin täysin ainutlaatuisesta. Ketäpä eivät diktaattorin filosofiset ja käytännön neuvot kiinnostaisi! Herra Hussein kertoisi meille suomalaisillekin kuinka asetarkastajia huijataan, raakaöljyä myydään omaan tiliin alle markkinahintojen ja miten omista jälkeläisistään voi helposti kasvattaa degeneroituneita häiriköitä. Fascinating stuff! Valitettavasti suomi on siinä määrin demokratialla pilattu maapahanen ettei näin hauskoja elämänkokemuksia voi pitkällä aikavälillä hankkia ilman vapautta rajoittavia toimenpiteitä valtiovallan taholta. Jäljelle jää mahdollisuus työstää kansamme kirjavasta perinteestä sitä olennaisinta, eli käsittämättömän kännäämisen eri muotoja ja lieveilmiöitä. Meitä näköjään kiinnostavat loputtomasti tarinat nousu-, väli- ja laskuhumaloista, taksien takapenkeille oksentelusta ja maailmanloppua muistuttavista krapuloista. Härmäläisen juoppohullun edesottamukset ovat kuin loputonta saagaa, josta ammennetaan elämänviisautta ja hupia arkipäivää värittämään. Ellet siis ole jonkun banaani- tai taatelitasavallan verenhimoinen diktaattori, hänen lähisukulaisensa tai maksakirroosia poteva juoppolalli, kaikenasteiset glamourunelmat blogin suhteen kannattaa täysin unohtaa.

 

Ajoittain kuulemani väite siitä, että joku kirjoittaisi blogia sen itseisarvon vuoksi on täysin naurettava. Teini- ja keski-iän angstia potevat onnettomat sielut purkavat tunteitaan poikkeuksetta kovakantisiin, pienellä lukoilla varustettuihin päiväkirjoihin, joita he säilyttävät kassakaapeissa tai lattialautojen alla. Näillä ihmisillä ei ole ekstroverttejä tai turhamaisia taipumuksia. Bloggarin pussista ei näin puhtaita jauhoja koskaan löydy. Siellä asustaa lähinnä turhautunut wanna-be-poliitikko/kirjailija/journalisti/anarkisti tai joku muu huomionkipeä otus.

 

Minä kuulun psykologisen profiilini ansiosta bloggareiden kuntoisuusluokka A1:seen. Olenhan maanisdepressiivinen, akuuttia vainoharhaisuutta poteva psykopaatti-antropofagi. (Viimeinen tarkoittaa ihmissyöjää. Kreik. Antropos=ihminen, Phagos=syövä) Asiaan vihkiytymättömille voin vakuuttaa, että ihmismaksa maistuu todellakin herkulliselta voin ja salottisipuleiden kera. Minulla on tosin itselläni tapana lisätä suihkaus sitruunaa ja ripaus pippurisekoitetta. SLURP!!! Sen sijaan väittämä Chiantin erinomaisuudesta edellä mainitun liharuuan yhteydessä on perätön urbaani legenda. Lihan maku pääsee parhaiten oikeuksiinsa, kun sitä tuetaan jollakin rehevällä ranskalaisella viinillä. Cotês-du-Rhône tai Burgundin tuotteet tulevat näin ensi alkuun mieleen. Eritoten Burgundin hienostunut kimppu hivelee kitalakea, samalla kun se elävöittää jokaisen suupalan ominaisuuksia korkeimpiin sfääreihin.

 

Shocking?! Antropofagiaa ja ranskalaista keittiötä! Pelottaako vai inhottaako? Oletteko koskaan joutuneet tilanteeseen, jossa äskettäin tapaamanne tai hyvä tuttunne ilmoittaa yhtäkkiä olevansa tulipunainen homo? Entä onko teitä ruuhkabussissa puhutellut hyväntahtoinen ja puhelias, kuolaava kehitysvammainen, jonka puheessa ei ole päätä eikä häntää? Onko isokokoinen kiimainen koira nykinyt reittänne supermarketin parkkipaikalla?  Tällaiset tilanteet ovat tavalliselle kansalaiselle melko kiusallisia. Ei oikein tiedä mitä pitäisi sanoa tai miten pitäisi toimia. ”Ai sä oot homo. No ööh mielenkiintoista. Teitä on kuulema aika paljon. Ootkos ajatellut Tukholmaan muuttamista.” Tuntematonta kehitysvammaista ei kukaan koskaan kuuntele, varsinkaan julkisissa kulkuvälineissä. Bussin maisemaikkunassa kävelevä kärpänen tuntuu äkisti ylen mielenkiintoiselta biologiselta ilmiöltä, jota voi seurata vaikka kolme varttia. Nämä tapahtumat eivät ole tietenkään jokapäiväisiä, mutta eivät toisaalta aivan tavattomiakaan.

 

Oletko koskaan kuvitellut mitä sanoisit sellaiselle henkilölle joka avoimesti tunnustaisi olevansa aktiivinen antropofagi eli ihmissyöjä? Totuuden nimessä on todettava, että minun kohdallani reaktiot ovat vaihdelleet tyrmistyneestä kauhistuneeseen ja yleisesti ikävän epäluuloiseen. Esimerkiksi pikkujoulujuhlissa vaihdetaan heti pöytää, baaritiskeiltä mennään muka vessaan ja kun kerroin naapurilleni taipumuksistani, hän muutti viikon sisällä Omskiin. (Kaupunki Länsi-Siperiassa. 1,1 milj. asukasta. Pakkasennätys –53 C°) Ihmisten väliset ennakkoluulot ovat totisesti oman aikamme kirous. Voin aktiiviantropofagina todeta osani olevan aivan yhtä tukala kuin djellaba-asuisen somalin tai pitkäkyntisen dragqueenin. Marginaaliryhmiä on aina kohdeltu epäluuloisesti ja tulevaisuus tuskin tuo helpotusta tilanteeseen. Mitä te ihmiset oikein kuvittelette? Luuletteko minun hyökkäävän ensimmäisen vastaantulijan kimppuun haarukka ja veitsi ojossa? Ei sinnepäinkään. Minulla on näet erittäin raffinoitunut maku sen suhteen mitä suuhuni pistän. Näkemykseni viikonlopun juhlaillallisesta on valikoima parhaita paloja Bretagnessa tai Bordeaux’ssa syntyneestä, keski-ikään ehtineestä ranskalaisturistista. He ovat yleensä vuosikymmenten viininjuonnin ansiosta hyvin marinoituneita ja mureita. Vaihtoehtoisesti eläkeikään kypsynyt Tokiolaisturisti käy tarvittaessa vaihtoehdoksi. Pidän vienosta saken sivumausta. Oman maan kansalaisiin en koskisi edes seitsemän metrin onkivavalla. Suomalaiset ovat rasvaisia eikä heissä ole mitään luonnollisia mausteita. Ihmekös tuo, kun lapsesta asti totutetaan siihen, että maustamisen hienous piilee nyrkillisessä suolaa ja saman verran maustepippuria. Suomi ei todellakaan ole antropofagin toivemaa. Ranskalaiset ja italialaiset kollegani ovat asiasta täysin samaa mieltä. He pitäytyvätkin metsästysretkillään kotimaittensa rajojen sisäpuolella.

 

Kuten huomaatte minulla on elämäntyylini ja kulinarististen taipumuksieni muokkaama erilainen näkökanta jokapäiväiseen elämään. Tulen kertomaan tarinoita omasta eksistenssistäni, jonka lisäksi aion puuttua jokaiseen päivänpolttavaan puheenaiheeseen, trendiin tai mihin tahansa seikkaan joka ärsyttää, ilostuttaa tai hämmästyttää minua. Stay tuned!